Tukkateatteri

Tukkateatteri on vuonna 1999 perustettu teatteriryhmä. Alkuaikoina teimme teatteria vaihtuviin tiloihin ja kuutisen vuotta toimimme Tammelan puistokadulla, jonka jälkeen yhden vuoden väliaikaistiloissa Kumppanuustalo Arttelissa. Vuoden 2016 alussa löysimme nykyiseen kotiimme Laukontorille.

Valmistamme vuodessa keskimäärin 4-6 ensi-iltaa. Kohdeyleisömme on painottunut nuoriin aikuisiin, mutta viime vuosina esitykset ovat iloksemme löytäneet yhä laajempaa yleisöä. Esityksissämme pyrimme katsomaan toisin ja näkemään itsestäänselvyyksien taakse. Pääpaino tuotannoissamme on uusilla, itsekirjoitetuilla tai -dramatisoiduilla teksteillä, mutta tartumme rohkeasti myös kotimaisiin ja kansainvälisiin klassikoihin.

Säännöllisempää kerran viikossa tai kuussa tapahtuvaa toimintaa meillä on vaihtelevasti. Kaikki onkin kiinni jäsenistöstämme.  Viime vuosien jäsenten alulle panemia ryhmiä ovat muun muassa tekstihautomo Tukkateksti, improryhmä, englanninkieliseen teatteritoimintaan suuntautunut Tukka Goes Hair ja päivisin kokoontuva ryhmämuotoinen Päiväpaja.

Vuokraamme intiimiä huoneteatteriamme harjoitus- ja esityskäyttöön. Lisätietoja nettisivuiltamme ja tiedustelut osoitteeseen hallitus(ät)tukkateatteri.fi.

Käyntiosoite:

toistaiseksi-nimeton_kissa_pienempi

Toistaiseksi Nimetön, ohjaus Anne Karema. Kuva: Kaisu Ojansivu

Laukontori 12
33200 Tampere

Postiosoite:

Tukkateatteriyhdistys ry
Laukontori 12
33200 Tampere

Puhelinnumero:

041 440 5022

Sähköposti:

hallitus(ät)tukkateatteri.fi

Kotisivut:

www.tukkateatteri.fi

bobby_f_1

Bobby Fischer asuu Pasadenassa, ohjaus Heidi Lakaniemi. Kuva: Jani Rutanen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: